100 vuotta käsityön iloa

Juhlavuosi alkaa!

Vuonna 1925 toimintansa Kauhavan Kangas-Aitta -nimellä aloittanut Lankava tulee tänä vuonna 100 vuoden ikään.
Tule mukaan viettämään juhlavuottamme historian havinan, uusien ideoiden, erilaisten tapahtumien ja vaihtuvien tuotekampanjoiden merkeissä!


Sadoittain ilmaisia käsityöohjeita

Uutta ideaa käsitöihin

Lankavan ilmaiset käsityöohjeet ovat tulleet tutuksi monelle käsityöharrastajalle vuosien varrella ja sivustollemme niitä onkin kertynyt jo yli 1000. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kuukausittain Kuukauden uutuusmallin inspiroimaan käsitöiden taitajia ympäri vuoden. Uutuusmalllien suunnittelijoista osa on tuttuja tekijöitä vuosien varrelta, mutta mukaan mahtuu myös uusia tuttavuuksiakin. 

 

Kuukauden mallityö

Heinäkuun kuukauden mallityö on Päivi Heiman-Harjun suunnittelema virkattu Pepita-korikassi. Neulesilmukoin kirjovirkatussa kassissa on vanerinen pohja tuomassa tukea sekä käytännölliset nahkaiset olkahihnat, jotka viimeistelevät kassin ilmeen.

Tämä herkullinen kirjovirkattu kassi sai inspiraationsa kesäisen kahvilan jäätelövalikoimasta, jossa vaniljan pehmeys, mustikan raikkaus ja suklainen kuorrutus loivat vastustamattoman värikombon.

Moi-punoslangan sävyt herättävät kesän maut eloon – virkkaatko sinä oman jäätelöannoksesi kassimuodossa?


Kuukauden kampanjatuotteet

Uutuusmallien materiaalit ovat saatavilla kampanjahintaan koko kuukauden ajan! Heinäkuun kampanjatuotteena on erityisesti virkkaajien suosima MOI-punoslanka. Kierrätyspuuvillasta valmistettu MOI-lanka on monikäyttöinen, sopien niin virkkaukseen, neulontaan ja kudontaan!

Kuukauden kampanjatuotteena saat MOI-punoslangan edulliseen -20 % hintaan 31.7. saakka!

 

  1. Moi-lanka, Molla Mills for Lankava
    MOI-punoslanka
    Alkaen 7,92 € / kpl Normaali hinta 9,90 € / kpl
Kirjava kudottu Kammari-matto vaalean roosan ja tummanruskean sävyssä. Maton päällä on vaalean roosan värinen tuoli ja taustana vaalea puulattia.Kirjava kudottu Kammari-matto vaalean roosan ja tummanruskean sävyssä. Maton päällä on vaalean roosan värinen tuoli ja taustana vaalea puulattia.

Suositut Klassikkomallit

Kuukauden mallityön rinnalla nostamme esiin myös käsityöohjeidemme kulmakiviä, Klassikkomalleja, jotka jaksavat innostaa harrastajia vuodesta toiseen. Olemme valinneet joka kuukaudelle yhden Klassikkomallin neljälle eri käsityötekniikalle, neulonnalle, virkkaukselle, kudonnalle sekä makrameelle. 

Heinäkuun klassikkomallit löydät alta:


Juhlavuoden tapahtumia

Seuraa tapahtumakalenteriamme, niin tiedät mitä kaikkea Lankavan 100-vuotisjuhlavuosi pitää sisällään!
Ajankohtaisista tapahtumista ilmoitamme myös somessa ja uutiskirjeissä lähempänä tapahtuma-ajankohtaa

Päivitämme tapahtumakalenteria aikataulujen tarkentuessa.

Maaliskuu

7.-9.3. h+h Cologne 2025
Lankava osallistuu tänäkin vuonna johtaville käsityö- ja harrastealan messuille Kölnissä.

21.-23.3. Keväiset Kässämessut netissä
Suositut nettimessut tulevat taas ja Lankava on jälleen mukana messuhulinassa, tulethan sinäkin! 

Toukokuu

17.5. Käsityöristeily, Aurora Botnia TUTUSTU RISTEILYN SISÄLTÖÖN KÄSITYÖRISTEILYN SIVULLA. 
Tänä keväänä Wasaline ja Lankava yhdistävät voimansa ja juhlistavat käsityön iloa messuristeilyllä. Messuristeilyllä on tarjolla käsityöinspiraatiota ja laadukkaita materiaaleja paikallisilta toimijoilta. Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin. Tutustu Käsityöristeilyn aikatauluun ja varaa paikkasi Wasalinen tapahtumasivulta! >>

Kesäkuu

3.6.-29.8. 100-vuotta käsityön iloa -näyttely, Galleria Kaari
Kauhavalla Galleria Kaaressa pääset tutustumaan Lankavan 100-vuotiseen historiaan näyttelyn merkeissä. Näyttely avoinna Galleria Kaaren aukioloaikoina kesäkuusta elokuuhun saakka.

9.-15.6. Kauhavan Kädentaitoviikko
Käsityökaupunki Kauhava järjestää jälleen suositun Kädentaitoviikon kesäkuussa, jolloin luvassa on käsityöaiheista tapahtumaa ympäri Kauhavaa. Tutustu Lankavan Kädentaitoviikon ohjelmaan tapahtumasivullamme!

Heinäkuu

28.7.-2.8. Lankavan Löytöviikko
Lankavassa järjestetään heinäkuun viimmeisellä viikolla Lankavan Löytöviikko ensimmäistä kertaa! Seuraa sometilejämme niin kuulet lisää!

Elokuu

100-vuotis juhlakuvasto julkaistaan
Tuotetietoja ja käsityöohjeita sisältävä kuvastomme on kerryttänyt valtavan suosion asiakkaidemme keskuudessa. Miltä mahtaakaan juhlavuoden kuvasto näyttää ja mitä kaikkea ihanaa se sisältääkään? Liity postituslistallemme heinäkuun puoliväliin mennessä niin saat kuvaston kotiisi ensimmäisten joukossa!

Syyskuu

12.-14.9. Syksyiset Kässämessut netissä
Tule katsomaan, mitä kivaa keksimme uutta käsityökautta starttaaville Kässämessuille!

Lokakuu

2.-4.10. Lankavan Messumarkkinat, Kauhava
Seinäjoen Käsityömessujen aikaan sijoittuva inspiroiva käsityötapahtuma Lankavan myymälässä Kauhavalla. Tule seuraamaan ohjelmaa ja hyödyntämään messumarkkinoiden tarjoukset!

3.-5.10. Seinäjoen käsityömessut, Seinäjoki Areena
Käsityömessuilla työnäytöksiä, työpajoja, näyttelyitä, ajankohtaisia käsityöilmiöitä ja vierailijoita käsityön parista. Inspiroidu taitavista ja persoonallisista tuotteista ja tule tekemään ostoksia!

Marraskuu

14.-16.11. Suomen Kädentaidot, Tampere
Euroopan suurimmaksi kasvanut kädentaitojen tapahtuma esittelee alan tuoreet virtaukset, nostaa esille osaavat tekijät ja kunnioittaa kädentaitoperinteiden jatkumista.


Kauhavan Kädentaitoviikko 9.-14.6.

Kauhavan Kädentaitoviikko tarjoaa joka vuosi viikkoa ennen juhannusta upean käsityöviikon täynnä kursseja, työpajoja, työnäytöksiä ja kulttuuriohjelmaa.

Lankavan Kädentaitoviikon ohjelmaan pääset tutustumaan tapahtumasivullamme!

Kuvituskuva Wasalinen ja Lankavan käsityöristeiylle. Kuvassa nainen virkkaa pyöreää koria mintun värisestä kuteesta, yllään hänellä on keltainen neulottu villapusero.Kuvituskuva Wasalinen ja Lankavan käsityöristeiylle. Kuvassa nainen virkkaa pyöreää koria mintun värisestä kuteesta, yllään hänellä on keltainen neulottu villapusero.

Maaliskuu

7.-9.3. h+h Cologne 2025
Lankava osallistuu tänäkin vuonna johtaville käsityö- ja harrastealan messuille Kölnissä.

Maalis-huhtikuu

Keväiset Kässämessut netissä
Suositut nettimessut tulevat taas ja Lankava on jälleen mukana messuhulinassa, tulethan sinäkin!

Toukokuu

Käsityöristeily, Aurora Botnia
Wasalinen ja Lankavan yhteistyökumppanien kanssa yhteistyössä järjestettävä käsityötapahtuma Itämeren laineilla.

Kesäkuu

100-vuotta käsityön iloa -näyttely, Galleria Kaari
Kauhavalla Galleria Kaaressa pääset tutustumaan Lankavan 100-vuotiseen historiaan näyttelyn merkeissä. Näyttely avoinna Galleria Kaaren aukioloaikoina kesäkuusta elokuuhun saakka.

Kädentaitoviikko
Käsityökaupunki Kauhava järjestää jälleen suositun Kädentaitoviikon kesäkuussa, jolloin luvassa on käsityöaiheista tapahtumaa ympäri Kauhavaa.

Elokuu

100-vuotis juhlakuvasto julkaistaan
Tuotetietoja ja käsityöohjeita sisältävä kuvastomme on kerryttänyt valtavan suosion asiakkaidemme keskuudessa. Miltä mahtaakaan juhlavuoden kuvasto näyttää ja mitä kaikkea ihanaa se sisältääkään? Liity postituslistallemme heinäkuun puoliväliin mennessä niin saat kuvaston kotiisi ensimmäisten joukossa!

100 vuotta käsityön iloa -musiikkiteos
Kauhava Big Bandin musiikkiteos Lankavan historiasta on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka kannattaa kokea!

Syyskuu

Syksyiset Kässämessut netissä
Tule katsomaan, mitä kivaa keksimme uutta käsityökautta starttaaville Kässämessuille!

2.-4.10. Lankavan Messumarkkinat, Kauhava
Seinäjoen Käsityömessujen aikaan sijoittuva inspiroiva käsityötapahtuma Lankavan myymälässä Kauhavalla. Tule seuraamaan ohjelmaa ja hyödyntämään messumarkkinoiden tarjoukset!

3.-5.10. Seinäjoen käsityömessut, Seinäjoki Areena
Käsityömessuilla työnäytöksiä, työpajoja, näyttelyitä, ajankohtaisia käsityöilmiöitä ja vierailijoita käsityön parista. Inspiroidu taitavista ja persoonallisista tuotteista ja tule tekemään ostoksia!

14.-16.11. Suomen Kädentaidot, Tampere
Euroopan suurimmaksi kasvanut kädentaitojen tapahtuma esittelee alan tuoreet virtaukset, nostaa esille osaavat tekijät ja kunnioittaa kädentaitoperinteiden jatkumista.

Copyright © - Lankava